![]() |
Pimeät sumutTuskin mikään syvän taivaan alue jää yleensä niin vähälle huomiolle harrastajien keskuudessa (ainakin Suomessa) kuin pimeät sumut (Dark Nebulae, DN). William Herschel oli ensimmäinen, joka teki havaintoja pimeistä sumuista. Luultavasti suurimman työn pimeiden sumujen parissa on tehnyt Chicagon yliopiston tähtitieteen professori Edward E. Barnard, joka aloitti pitkään valotettujen valokuvien ottamisen Linnunradasta 1884 ja jatkoi työtä 25 vuoden ajan. Barnardin pimeiden sumujen luettelo ilmestyi vasta 1927 ja siinä oli ilmestyessään 349 pimeää sumua. Pimeät sumut ovat yleensä tummina valaisevien sumujen edessä erottuvia rakenteita. Ne koostuvat yleensä tähtienvälisestä pölystä, mutta mikään tähti ei valaise niitä, joten ne imevät valoa itseensä ja näkyvät tummina. Pimeitä sumuja havaittaessa on tärkeää tuntea sumun opasiteetti eli sumun läpinäkymättömyys. Se ilmaistaan luvuilla 1-6 siten, että 6 on läpinäkymättömin. Mitä suurempi luku, sitä helpompi sumu on havaita. Tunnettuja pimeitä sumujaKuuluisin pohjoisella tähtitaivaalla näkyvä pimeä sumu lienee Kotkassa sijaitseva Kolmisorminen eli B143. Sen koko on kolmisen astetta ja se sijaitsee aivan Altairin lähellä. Sumu näkyy tummana rakenteena laajassa näkökentässä. Muoto muistuttaa kolmisornista kättä. Läpinäkyvyys saisi olla hyvä, jotta riittävästi himmeitä tähtiä näkyisi. Sumun ja maapallon välissä on muutamia tähtiä, joten alue ei ole täysin tyhjä tähdistä. Eteläisellä taivaanpuoliskolla upein esimerkki pimeästä sumusta on aivan kauniin avonaisen joukon NGC 6520 vieressä sijaiseva B86, jonka opasiteetti on 5. Erittäin suuri pimeä sumu on Suuri Repeämä Joutsenessa. Se on galaksimme keskitasossa olevaa pölyä ja näkyy tähtiäpaljoutta vasten. Suurta Repeämää voi jäljittää aina Denebin vierestä Kotkan ja Jousimiehen rajalle. Kyseessä on todella valtava sumu. Havainnot siitä täytyy tehdä paljain silmin tai mahdollisesti kiikareilla. Tehtäessä havaintoja pimeistä sumuista, niiden luokitteluun riittää kolme asiaa: Läpinäkymättömyys eli opasiteetti, muoto ja sisältääkö sumu globulin vai ei. Globuli on pieni suhteellisen säännöllisen muotoinen tumma ympyrä. Niiden oletetaan olevan tiivistymässä olevia tulevia tähtiä. Ensimmäisenä siis ilmaistaan opasitetti 1-6.
Taivaankappaleet |
|||||||||||||||||||||||||||
| Etusivu | Info | Yhteystiedot | |||||||||||||||||||||||||||
|
Copyright © 1999-2010 Tähdet ja avaruus. All Rights Reserved. |